AIG
 

Miksi valita AIG:n ympäristövastuuvakuutus?

Tarjoamme laajan valikoiman erilaisia ympäristövastuuvakuutuksia perustuen pitkään ja kansainväliseen kokemukseemme kansainvälisten ympäristöriskien vakuuttamisesta.
 

Ympäristövastuudirektiivi

Euroopassa voimassa olevan direktiivin tarkoitus on saattaa ympäristövahinkoja aiheuttavat yritykset vastuuseen aiheuttamistaan seurauksista. Direktiivi käsittelee suojelluille lajeille ja niiden elinympäristöille aiheutuvaa vakavaa vahinkoa ja kattaa suojelukohteet, vesistöt, pohjaveden sekä maaperän tapauksissa, kun ihmisten terveys on uhattuna.

Henkilökohtaisen vastuun hallinta

Ympäristövahingosta seuraavat oikeustoimet uhkaavat myös yksityishenkilöitä. Joissakin maissa lainsäädäntö voi asettaa yrityksen johtotason henkilöt vastuuseen vahingoista joko yhdessä tai henkilökohtaisesti.

Joustavuus

Vakuutuksemme ovat neuvoteltavissa vakuutuksen määrän sekä vakuutuksen omavastuuosuuden ja kattavuuden osalta. 

Paikallinen osaaminen

AIG:n Euroopan suurin ympäristövastuuvakuutustiimi ja laaja riskinkantokyky mahdollistavat asiantuntevan päätöksenteon ja lisäarvoa tuottavat konsultointipalvelut.

Taloudellisen aseman turvaaminen

Ympäristövastuuvakuutuksemme suojaa välittömästi (yrityksen ja yksilön) vahinkotapauksen aiheuttamilta maksuilta, kuluilta ja vahingoilta, jotka saattavat uhata yrityksen liiketoiminnan jatkuvuutta.

Maineriskin hallinta

Media ja yleisön reaktiot paikallisiin saastumistapauksiin voivat vaikuttaa yrityksen imagoon. Ympäristövastuuvakuutuksemme hankkiminen osoittaa osaltaan, että yrityksesi pyrkii hallitsemaan vastuitaan.

Monikansallisen asiantuntemus

Meillä on laaja tuntemus erilaisista vakuutusohjelmarakenteista sekä markkinoiden suurimpiin kuuluva valikoima paikallisiin säännöksiin sovitetuttuja vakuutusehtoja. Tämä mahdollistaa monikansallisten ohjelmien suunnittelun ja toteutuksen yrityksen erityistarpeet huomioonottaen.  

Korvausvaatimusosaaminen

Meillä on Euroopan suurin ympäristövastuukorvausvaatimuksiin erikoistunut tiimi. AIG:n korvausvaatimuskäsittelijät hyödyntävät maailmanlaajuista kokemustamme ja osaamiskeskuksiamme. Tällä tavoin voimme tarjota vahvaa ja luotettavaa tukea asiakkaillemme vaikeissa tilanteissa.

Yhtiömme koon ja joustavuuden ansiosta pystymme vakuuttamaan monenlaisia toimialoja ympäristövastuuvahinkojen varalta sekä Suomessa että ulkomailla, mukaan lukien:

  • sähkö- ja elektroniikkalaitteiden, metallin ja muovin, tekstiilien, paperin ja erikoiskemikaalien (lääke-, maali-, maalit, torjunta-aineet) valmistajat ja     energiateollisuus
  • bulkkitavaravarastoterminaalit ja varastot, joissa säilytetään kemikaaleja tai öljyä ja öljypohjaisia tuotteita
  • jätteenkäsittelylaitokset ja jätteen hävittämiseen erikoistuneet toimijat
  • kuljetus- ja logistiikka-alan yritykset
  • rakennusteollisuus

Korvaustoiminnot hoidetaan paikallisesti ja niitä valvoo AIG:n asiantuntijatiimi.

AIG:n Ympäristövastuuvakuutuksiin sisältyy ainutlaatuinen PIER Europe -verkoston tuki ympäristön saastumistapauksissa.

Saatuamme ilmoituksen ympäristövahingosta, otamme yhteyttä PIER Europen valmiusryhmään. PIER Europen konsultti arvioi vahingon vaikutukset ja määrittää tilanteeseen parhaiten sopivat menettelyt ja tekniikat.

Ympäristövastuuvahinkotapauksesta voi myös ilmoittaa suoraan Pier Europelle:

  • 
Soita PIER Europen palvelupuhelimeen +44 (0) 1273 400965, joka on käytettävissä 24/7
  • Anna yhteystietosi ja lyhyt kuvaus vahinkotilanteesta

Korvausvaatimuksesta tulee aina ilmoittaa vakuutussopimuksen mukaisesti myös AIG:lle.

 

Tämä tuote-esittely ei korvaa vakuutusehtoja. Vakuutusehdoissa kerrotaan tarkasti, mitä vakuutus korvaa ja millaisia rajoituksia korvauksiin liittyy.

Ota yhteyttä

Lisätietoa vakuutuksesta saat yritysvakuutusten asiantuntijoiltamme.